Sinulle, joka olet juuri kohdannut läheisesi kuoleman.
Läheisen poismeno tulee eteen yleensä odottamatta ja silloin ei ehkä tiedä, kuinka toimia.
Ota aikaa surullesi. Olen apunasi käytännön asioissa hautausjärjestelyistä perunkirjoitukseen asti.
Haluan kulkea vierelläsi hetken aikaa.
Muistilista asioista, kun läheinen kuolee
- Hautaus ilman aiheetonta viivytystä.
- Järjestelyistä vastaa yleensä se, jonka vainaja on tehtävään halunnut tai puoliso, lapset, sisarukset. Huomioiden vainajan elämänkatsomus ja tilanteeseen liittyvät toiveet.
- Sukuselvityksen hankkiminen, virkatodistukset, asiointi eri tahojen kanssa: seurakunta, pankit, vakuutusyhtiöt, Kela, muut viranomaiset.
- Muistotilaisuus niin haluttaessa.
- Selvitetään vainajan varat ja velat perunkirjoitusta varten, joka on tehtävä 3 kk kuluessa kuolemasta.
- Mahdollinen perinnönjako.
- Suomi.fi: Opas kuolemantapauksen sattuessa.
- Kelan muistilista asioista, jos puoliso tai lähiomainen kuolee.
Surun keskellä ei välttämättä ole mahdollista tehdä kaikkea itse. Tulen avuksesi ja järjestelen asiat hienovaraisesti. Autan niissä kohdissa, missä tarvitset tukea.
Käyn luonasi ja esittelen tarjoamani palvelut. Voit tilata minulta valmiin palvelupaketin tai voimme suunnitella sen yksilöllisesti. Hoidan tarvitessa kaikki käytännön asiat puolestasi seurakuntatoimistossa asioinnista muistotilaisuuteen asti. Perunkirjoitukseen liittyvissä asioissa ohjaan sinut lakimiehelle.
Hoidan ensisijaisesti tamperelaisen Evankelisluterilaisen seurakunnan jäsenen tai kirkkoon kuulumattoman henkilön asioita.
Sinulle, joka tiedät hetken olevan lähellä. Haluat auttaa läheisiäsi poislähtösi jälkeen.
Sinulle, joka tiedät hetken olevan lähellä. Haluat auttaa läheisiäsi poislähtösi jälkeen.
Jos tiedät lähtösi lähestyvän ja haluat valmistella asioita itse, tulen käymään luonasi ja järjestelen ne toiveidesi mukaan. Lähtösi jälkeen toteutan asiat, kuten yhdessä sovimme.
Helpotan läheistesi arkea surun keskellä.
Järjestän asiat puolestasi.
Sovitaan tapaaminen ja käydään rauhassa läpi toiveitasi. Voimme tavata kahdestaan tai läheistesi läsnä ollessa. Joskus järjestelyistä on helpompi puhua sellaiselle ihmiselle, joka ei ole liian läheinen, ja joka on tehnyt näitä asioita ennenkin.
Miksi Herkästi-yritys on olemassa?
Perustin tämän yrityksen, koska tiedän, millaisia asioita läheisen kuollessa täytyy tehdä. Aikaa miettimiseen ei siinä tilanteessa juurikaan ole, vaan toimeen on tartuttava heti. Kun olo on voimaton ja lohduton, arjen asioiden selvittäminen omin ja lähteisten voimin voi olla tärkeä osa surutyötä. Joskus tilanne on kuitenkin sellainen, että siihen tarvitsee tukea ja neuvoja.
Yritykseni perusta on halu auttaa näissä herkissä tilanteissa. Sinä valitset, missä kohdissa tarvitset apua. Anna minun kulkea vierelläsi hetken aikaa.
Herkästi, kauniisti, tunteella.
Ota yhteyttä
Jos olet kiinnostunut palveluistani, ota yhteyttä viereisellä lomakkeella tai soittamalla. Katsotaan yhdessä, miten voin olla avuksi. Toimin Tampereen alueella.
Herkästi Oy
Sari Vehkaoja
040 726 4595
Sähköposti: herkasti@herkasti.fi